lauantai 21. huhtikuuta 2012

Juhlapäivä!

Lumi esiintyi tänään Kankaanpään ryhmänäyttelyssä vimppaa kertaa pentuluokassa ja tulos ei ollut pöllömpi.

Eli "Lumi" Besaroon Leeni 7-9 kk PEN1, KP, ROP-PENTU, tuomari Kirsi Kentala

"8 1/2 kk, mittasuhteiltaan ja sukupuolileimaltaan oikea. Keskivahva
luusto. Kaunisilmeinen pää, oikea purenta, hyvä maski ja korvat.
Kauttaaltaan niukahkosti kulmautunut. Oikea ylälinja ja rungon malli,
joka tietenkin vielä kapoisa. Erittäin lupaavat liikkeet."



 Olimme tosi onnellisia tytsyn saavutuksesta. Seuraavaksi sitten mennäänkin jo junnuihin.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ihana iltalenkki

Me tytöt eli Lumi ja minä kävimme sunnuntaina iltalenkillä läheisen pellon laidalla ja sää oli jo ihanan keväinen.
Aurinko paistoi ja kurjet huutelivat pellolla.

Lumi löysi kovasti uusia hajuja haisteltavaksi.

Nappasin neidistä ja keväisistä maisemista muutaman kuvan.

Tässä ollaan menossa

Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan

Ja sitten taas menoksi

Taas tähyillään

Järven rannalla? Ei vaan pellon "rannalla"...

Sulanut lumi oli tehnyt pellolle kunnon lätäkön.

"Mamma, olen tulossa!"



Pojat pääsivät toki myös iltalenkille meidän vieruspellolle.
Se lenkki ei ollut yhtä ihana näin ihmisten näkökulmasta, pojat kyllä nauttivat täysin rinnoin.
Pelto oli nimittäin yhtä savivelliä ja jättimäisiä lätäköitä, joissa koirat juoksivat tuhatta ja sataa. Myös läheinen oja testattiin kahluumielessä ja hyvinhän siellä kastui.

Kuvia raparallista ei valitettavasti tullut otettua...=)



maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lappeenranta KV ja pääsiäinen

Lumi oli ilmoitettu eiliseen Lappeenrannan näyttelyyn ensimmäistä kertaa 7-9 kk pentuihin.

Neiti esiintyi hienosti ja pokkasikin KP:n ja ROP-pentu-tittelin erinomaisella arvostelulla. Olimme tosi tyytyväisiä Lumin menestykseen.

Budha-velkkukin pokkasi hienosti KP:n ja oli tosi komia poika. Onnea sinnekin!

Tässä arvostelu: "Very good type. Good head. Good bite. Correct eyes&ears. Very good line. Good movement. Very promising."

Virallinen poseeraus




***********************************************************************************
Pääsiäiseksi matkustimme Viekijärvelle koiruuksien ihka ensimmäiseen kotiin ja tosi mukava reissu oli jälleen kerran.
Aika vaan kului liian nopeasti, mutta niinhän se tekee hyvässä seurassa...=)

Koirat nauttivat täysin siemauksin lumen paljoudesta, kun pääsivät harrastamaan hankisukellusta.

Poikien taidonnäyte
Lumi pääsi peuhaamaan äitinsä ja isänsä kanssa sekä Helmin, Olivian, Ursulan, Alman ja Pamelan kanssa. Hyvinhän noilla sujuivat leikit, vaikka meidän tyttö oli lauman vierailevana tähtenä. 
Parhaista paras kaveri oli tietysti Olivia, jonka kanssa löytyi yhteinen sävel jo uutena vuotena. 

Lumi ja Papu-isi. Isin kanssa leikittiin asiaankuuluvalla kunnioituksella.

Olli-Olivia ja Lumi jallittamassa Urhoa.

Jälleen kerran kiitos Besaroonin poppoolle seurasta, olette ihania. Me tullaan pian taas uudestaan!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Lumi Ylöjärvellä mätsärissä

Kävimme tänään Lumin kanssa match showssa Ylöjärvellä ja likkahan yllätti täysin sijoittuessaan 5-8 kk pentujen luokassa punaisten pentujen ykköseksi.
Lopullinen sijoitus oli kaikkien pentujen joukosta hienosti BIS 3!!! Ja pentuja oli yhteensä paikalla varmaan noin 50 kpl.

Eniten iloa tuotti kyllä katsella tytön menoa kehässä, juoksukin sujui niin hienosti ja Lumi nautti esiintymisestä. BIS-kehässä iski jo väsymys ja seisominen alkoi olla vähän tylsää...

Sydäntämme lämmitti myös tuomarin kommentti, että meillä on todella hyvin kehittynyt leonberginkoira.

Tästä on taas mukava jatkaa virallisissakin kehissä!

Tässä poseeraus kera palkintojen.